Kuva
kuva

LIPPU ja PÖYTÄVIIRI

Arkadian yhteislyseon lipun aikaisempi versio on 1930-luvun lopulla pidetyn suunnitelukilpailun satoa. Voittaneen suunnitelman esittänyt Pekka Parviainen on kertonut: Lipussa sinertävänvioletin pohjalla hopeanharmaa joutsen ja valonsäteet olivat tulos tietyistä ihanteista ja eri lähteistä olevista assosiaatioista. Lipun piirroksesta tehtiin suurrennos ja lippu ommeltiin silkille. Lipun naulaus suoritettiin Arkadian yhteislyseon toverikunnan huoneessa ilmeisen pieni muotoisesti. Lippu on ollut todennäköisesti ensimmäistä kertaa käytössä penkinpainajaisissa keväällä 1939 kun lipun suunnitelija pääsi ylioppilaaksi. Tämä lippu oli käytössä aina vuoteen 1977 saakka.

Nykyisen lipun suunnitteli tunnettu heraldikko, taitelija Olof Erikson. Lippu naulattiin 16.3.1977. Naulauspuheen pitänyt Olli Vuorio totesi sen vuoden abiturientteja siteeraten "Arkadian lintu lentää ikuisesti".

Pöytäviiri eli standaari on tehty mukaellen lipun värejä ja joutsenfiguuria.


kuva
kuva